sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ulko-Tammioon

Osallistuimme Arktika-päivien risteilylle Ulko-Tammioon. Tarkoituksena oli tarkkailla muuttoa mereltä käsin. Näimme hyvin vähän muuttavia lintuja, vain muutaman valkoposkihanhiparven, mutta siitä huolimatta reissu oli hieno.
Näimme:
merimetsoja, merikotkan, valkoposkihanhia, meriharakoita, kyhmyjoutsenia, haahkoja, merilokkeja, västäräkkejä, räystäspääskyjä, kuikkia, silkkiuikkuja
Oli lämmintä, noin 16-18 astetta, puolipilvistä ja heikkoa pohjoista tuulta.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä


Äitienpäiväviikonloppu Parikkalassa oli aurinkoinen, lämpötila oli noin kymmen asteen hujakoilla. Kevätmuutto oli parhaimmillaan. Kävimme sekä Siikalahdella että Pohjanrannassa ja Tarassiinlahdella.
Likolammella katselin pitkään kuikkien kalastelua. Sinivuokot olivat rantalehdoissa kauneimmillaan.
Siikalahti:
Kalatiiroja, naurulokkeja, kalalokkeja, liroja, suokukkoja, kurki, ruskosuohaukka, kalasääksi, mehiläishaukka, punasotkia, tukkasotkia, sinisorsia, nokikanoja, laulujoutsenia, metsähanhia, valkoposkihanhia, kanadanhanhia, räystäspääskyjä, taivaanvuohia, pajusirkkuja, silkkiuikkuja, haapanoita, taveja, kaulushaikara (ä), viitasammakoita (ä) hanhien muutto oli upeaa
Erkoisuutena nähtiin lampiviklo, jota ei oltaisi tunnistettu ilman taitavampien lintumiesten apua

Pohjanranta ja Tarassiinlahti:
Kettu,
Merikotka, liroja, punajalkaviklo, suokukkoja, haapanoita, taveja, sinisorsia, kuoveja, töyhtöhyyppiä, silkkiuikkuja, laulujoutsenia
Sitten taivas täyttyi hanhista, kun ne laskeutuivat Rautjärveen: valkoposkihanhia, tundrahanhia, metsähanhia - upeaa!

maanantai 1. toukokuuta 2017

Leerviikissä

Kävimme sekä lauantaina että vappuna Virolahdella. Molempina päivinä tuuli oli kova, lauantaina jopa myrskyisä. Kylmää oli, mutta lintuja silti nähtiin:
haahkoja, telkkiä, isokoskeloita, kuikkia, merimetsoja, silkkiuikkuja, kyhmyjoutsenia, meriharakka, räyskiä, naurulokkeja, merilokkeja, harmaalokkeja, kalatiira, kanadanhanhia, metsähanhia, laulujoutsenia, kurkia, harmaahaikaroita, lapasorsia, jouhisorsia, sinisorsia, taveja, haapanoita, tukkasotkia, merikotka, valkovikloja, punajalkavikloja, kuoveja, töyhtöhyyppiä, tuulihaukkoja (hienoja kosiolentoja), jokin muu haukka, västäräkkejä, peipposia, punarinta, käpytikka

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Pääsiäisenä

Pitkäperjantaina suuntasimme Siikalahdelle. Pakkasta oli pari astetta, mutta pohjoisesta tuuli navakasti emmekä viihtyneet lahdella kauaa. Siitä huolimatta näimme paljon lintuja:
Kannaksen pelloilla oli parvi kurkia, laulujoutsenia ja hanhia.
Patotieltä näimme:
Ruskosuohaukkoja, laulujoutsenia, nokikanoja, sinisorsia, taveja, telkkiä, naurulokkeja, töyhtöhyyppiä, kuoveja ja haapanoita.
Lintutornista näimme edellisten lisäksi:
hanhia ja merikotkan.

Toisena pääsiäispäivänä kävimme Virolahdella, jossa pohjoistuuli oli navakkaa, mutta onneksi se ei ihan joka paikkaan käynyt.
Kyhmyjoutsenia, laulujoutsenia, telkkiä, isokoskeloita, haapanoita, hanhia, lokkeja, västäräkkejä, merimetsoja, punarintoja, uiveloita, haahkoja, jokin uikku, kalasääksi, tukkasotkia, kurkia, harmaahaikaroita, kurkia, kalalokkeja, kuikka.


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Yllättävää

Tällä viikolla yllätyin muuttolinnuista. Onko kevät todellakin näin pitkällä? Näin kurkia, hanhia, räkättirastaita, peipposia, töuyhtöhyyppiä, kiuruja, kyyhkyjä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Aamukävelyllä

Yllättäen aamulenkillä näinkin muuttolintuja: kottaraisia, laulujoutsenia, töyhtöhyyppiä, mustarastaita, räkättirastaita ja kiuruja.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Arktikaa seuraamassa

Sää: Kova kaakkoistuuli, pilvetön taivas, +10-+19 C.

Käytiin eilen Virolahdella Arktika-tapahtumassa. Oli mukavan leppoisaa. Huonosta muuttokelistä huolimatta nähtiin lintuja:
- lapintiira, merimetso, haahka, hanhiparvia, telkkä, isokoskelo, västäräkki, suosirri, punajalkaviklo, liro, suokukko, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, kurki, harmaahaikara, tavi, punasotka, sinisorsa, lapasorsa, töyhtöhyyppä
Hieno havainto oli myös rannassa lämmitellyt rantakäärme.